Kategoria: Blog – Suomi

Valonkantajat Pohjolasta

Moni teistä on varmaankin kuullut lauseen: Valo tulee Pohjolasta. Niin olen minäkin jo 90-luvulla ja usein sen jälkeen miettinyt missähän mahtaa olla tuon lauseen juuret. Lause liitetään henkiseen muutokseen ja sellaiseen aikaan ihmiskunnassa, milloin valoa todella tarvitaan. Tuon ajatuksen takana on henkisen valon esiin nouseminen täältä Pohjolasta ja sanonnan äitinä kerrotaan olevan itse H.P.Blavatsky. Blavatsky oli teosofisen liikkeen perustaja ja myös kaiken sen tiedon ihmiskuntaan kanavoinut. Salainen Oppi on hänen suurteoksensa. Meillä Suomessa suurin teosofian hahmo on tottakai ollut Pekka Ervast (1875-1934). Hän oli perustamassa Suomeen teosofista seuraa ja toimi sen ylisihteerinä yli kaksikymmentä vuotta. Ervast oli ahkera luennoitsija ja

Continue reading

Nyt lamput esiin!

Keskiviikko 17.11.2021 klo 12:58 Sateessa ja sumussa avautui tämä päivä Taalintehtaalla. Talvi ei vielä näyttäydy, mutta kyllä se jo ojentelee huurteisia käsiään myös tätä etelän rannikkoa kohti. Perjaintaina 19.11.2021 on kuun osittainen pimennys, joka viestittelee jo nyt niistä energioista, joita se kokoaa yhteen. Auttajien vuosikatsauksessa näytettiin tiivistynyttä energiaa loka-marraskuuksi ja sen voimme nyt tuntea ympärillämme.MUTTA! Emme keskitty siihen, vaan siihen, miten voimme työskennellä niin, ettei se saa otettaan ja voimme kantaa sitä valoa, joka on elintärkeä koko ihmiskunnalle. Pienistä kauniista valovirroista voimme yhdessä synnyttää suuren valon vasta-aallon tänä pimeänä aikana. Muistakaamme siis, että Valo ja sen lisääntyminen on juuri se, miksi

Continue reading

Vahva Uusi Kuu

Uusi Kuu Vaa’assa 6.10.2021 ja väläys tulevaisuuden näkymiä Kirjoitan tätä matkalla kohti pohjoista, mihin YK meidät yllättäen ohjasi. Kolmisen viikkoa sitten tuli viestiä, että tämä ajanjakso on suhteellisen haasteellinen ja varsinkin uuden kuun tienoilla alkaa aktiivinen aika, jolloin hereillä olo on hyvin hyödyllistä. Nyt ponnistelu kohti korkeuksia kannattaa. Uuden kuun hetki on tiistaina 6.10. klo 14.06 Suomen aikaa. Valon Auttajat antoivat ohjeita, joilla tuota hetkeä voidaan parhaiten tukea. Uuden kuun hetki voi olla haastava, sillä siihen liittyy monta muutakin astrologista tapahtumaa. Aurinko-mars ja kuu ovat kaikki samassa asteessa viimeisessä ”karmallisessa” huoneessa. Samoin aurinko-merkurius aspekti tuo omat haasteensa. Muistakaa etten ole

Continue reading

Saariterveisiä

Nämä terveiseni lähtevät täältä Luxian kalliosaarelta. On kaunis, pienen tuulen päivä monen ihanasti pauhaavan myrskypäivän jälkeen. Ensimmäiset lomapäivät ovat takana, mutta ihan vielä ei ole ollut ”lomafiilistä”, mitä se sitten onkin…. Tulkintoja on vielä jonossa kymmenkunta. On monta solartulkintaa ja loput isoja sielunpolku tulkintoja. Saapa nähdä, millaista lisämaustetta saari niille antaa.  Tiesimme kyllä etukäteen, että lomamme on vain sillä tavalla lomaa, että saamme rauhassa keskittyä hoidettaviin asioihin, kirjoittamiseen, omiin harjoituksiin ja ruokavalioonkin omassa tahdissamme, ilman normaalia jatkuvaa viestien tai yhteydenottojen virtaa.  Olemme siis varsin siunatussa tilassa, kun voimme muutaman viikon vahvistaa itseämme ja elää omassa, meille suotuisassa rytmissämme. Auttajamme HICS

Continue reading

Elo-syyskuun energiavirtoja

Joskus kun blogihana aukeaa, tekstiä alkaa tulla monena päivänä peräkkäin, varsinkin kun/jos minulla on aikaa ottaa vastaan ja kirjata kaikki ylös.Tänään oli sellainen päivä ja olen kiitollinen siitä, sillä nytkin on kysymys tuleviin energioihin valmistautumisesta, kukin toki omalla tavallaan. Leijonaportti ja sitä edeltänyt Daavidin tähti tuli- ja ilmakolmioineen olivat elokuun voimakohdat. Siitäpä käynnistyi syvä, muuntava prosessi niin monella. Onneksi tai ikävä kyllä, riippuen elämäntilanteesta ja katsontakannasta. Voimaenergia työstää ja työntää ulos kaikki kipukohdat, traumat, arvet ja häpeät, jotka useinkin piiloutuvat vastakkaisiin tunne-energioihin. Piilottelu ei nyt auta, vaan on oivallisen hyvä ajanjakso avata ja avautua katsomaan, mitä sydämeensä on kätkenyt, millaista

Continue reading

Luodolla tuulee

Tämä kirjoitus lähtee jälleen kallioluodolta, leudon tuulen saattelemana. Pohdiskelun aiheena on mennyt kesä ja sen huimat energiat ja tapahtumat. En ole koskaan aiemmin tutkaillut säätiedotuksia, on riittänyt, kun on aamulla nähnyt sään tilan. Mutta saarella asuessa on ajatus väkisinkin muuttunut. On ollut pakko tutkia ja tarkkailla sään muutoksia ja uusia tuulia. Kesän retriitit ovat tuoneet luoksemme uusia ja vanhojakin ystäviä ja meillä on ollut vastuu heidän turvallisesta matkastaan saarelle ja takaisin. Samoin on niiden monien kurssilaisten, vierailijoiden ja solaraikojen viettäjien, joiden seurassa olemme kesää viettäneet. On täytynyt ennakoida ja tutkia, jotta kaikki menisi hyvin. Minusta on tullut oiva tuulien haistelija,

Continue reading

Sydänkesän energiaa

Jälleen on vuosi vierähtänyt Äitimaan juhlasta, joka tänä vuonna kauniina aukeaa jo aamuvarhaisella 21.6. klo 6:32. Me täällä pohjolassa saamme nauttia yöttömästä yöstä ja aurinko antaa meille silloin vuoden pisimmän päivän ja valon. Jo muinaisina aikoina ihmiskunnassa on ollut ryhmiä, jotka tunnistivat tuon päivän ja hetken ainutlaatuisuuden ja sitä varten valmistauduttiin suurella hartaudella. Vihittyjen ryhmät kokoontuivat pyhiin paikkoihin suorittamaan omia rituaalejaan ja kunnioittamaan Äitimaata. Myös korkeampi ajatus saattoi tietoisia sieluja yhteenliittymiseen pyhän hetken tähden. Aurinkokunta avasi tuolloin omat salaiset kirjansa vihkiytyneiden lukea ja suorittaa omat tehtävänsä pyhien linjojen ja portaalipisteiden ylläpitämiseksi alas lankeavan Valon avulla.Oi niitä aikoja.. pitkä tie alaspäin

Continue reading

Alkukesän hetkiä

Tuleva viikko tuo tullessaan tämän vuoden ensimmäisen pimennyksen. Toukokuun 26. päivä on kuun pimennys Jousimiehen tähdistössä. Tarkka aika Suomessa on 14.14. Pimennyksiin liittyy aina omanlaisiaan teemoja ja niin tähänkin. Tämä täydellinen pimennys ei näy Suomessa, mutta säteilee kyllä universaalisti. Pimennyksen energia aukeaa voimakkaana muuntavana energiana, jota kohottaa tähtienergia. Kuin korkeampien tasojen katse olisi nyt tänne suunnattuna. Kuin korkeat Valon Auttajamme olisivat valmiina antamaan ja lataamaan ihmiskunnalle ja varsinkin tietoisille vastaanottajille jotain uutta ja erityisen puhdasta. Tämä pimennyksen energian tavoittamiseen tarvitaan nyt omaa ponnistusta ja voima sen vastaanottamiseen hakea omasta itsestä ja varsinkin oman ryhmän tuesta. Yhteisvoimin voi aina ponnistaa voimakkaammin

Continue reading

Solar-auringonpaluu hetki

Solarhetken tärkeys Jokaisella meillä on vuosittain hetki, jolloin aurinko, tuo armas valon tuoja ja elämänantaja, on samassa pisteessä tai asteessa kuin syntymähetkellämme. Se on jokaisen henkilökohtainen vuotuinen uuden jakson alkamishetki. Tuo hetki on kaunis uusi mahdollisuus vastaanottaa kosminen siunaus uudelle vuodellemme.Solarhetki ei ole sama hetki kuin syntymäkellonaikamme, vaan sen kautta se on laskettavissa jokaiselle vuodelle. Tuo hetki voi olla myös jo päivä ennen tai jälkeen omaa varsinaista syntymäpäivää. Henkisen astrologian mukaisesti tuohon hetkeen kannattaa valmistautua ja olla hyvin kuulolla sen koittaessa. Auttajamme suosittelevat että tuo otetaan tietoisesti, mahdollisimman puhtaissa ja hyvissä energioissa vastaan. Kehon puhdistus paastolla voi joskus olla tarpeen,

Continue reading

Kevätpäiväntasaus 2021

Tämä teksti lähtee avautumaan Kainuun kylmissä ja lumisissa maisemissa. Pakkasta -28. On niin kylmä, että pieni mökkini valittaa ja paukkuu joka nurkissaan, kun pakkanen sitä puristaa. Kirpaisevan sädehtivä auringonpaiste hypittelee miljoonia kristalleja hangilla. Ne vastaavat auringon viesteihin ja tallentavat kristalleihinsa sanomaa jota keltainen tähtemme lähettää. Sydän ja sielu täyttyy tästä valosta ja energiasta, joka säkenöi kaikkialla ympärilläni. Olen täällä viettämässä 33 päivän solarretriittiä, joka on tänä vuonna 5×12 vuotta. Tämä solar on henkisen astrologian mukaisesti uudestisyntymisen solar, joka avaa oven viisauteen astua. Solarhan on auringonpaluuta ja sen ajankohta vaihtelee vuosittain. Joka vuosi kysyn erikseen minne olisi solarina hyvä lähteä. Aina

Continue reading